Wild North

Wild North on Play’n Go:n tuottama ja elokuussa 2015 lanseeraama videokolikkopeli, jonka teema sijoittuu nimensä mukaisesti ”villiin pohjolaan”. Tämän pelin siivittämänä pelaaja voi kuvitella siirtyvänsä kauas pois kiireisestä ja stressaavasta arjesta, jonnekin pohjolan erämaille. Peli puhuttelee varmasti suomalaisia peliharrastajia, olkoonkin, että alun perin villillä pohjolalla on tarkoitettu tässä pelissä mahdollisesti Yhdysvaltojen Alaskaa. Pelin kuvakieli voisi aivan yhtä hyvin olla vaikkapa Suomen Lapista: paksut lumikinokset, lumen peittämiä kuusia, susia ja muita eläimiä – aivan kuin vaikkapa Kuusamon erämaasta.

wild-north-logo1-use-in-tablePelissä on 40 voittolinjaa, jotka ovat koko ajan käytössä. Vaikka voittolinjojen määrää ei siis voi säätää, pystyy pelaaja säätämään kuitenkin pelipanostaan viiden eri vaihtoehdon välillä: 0,20 €, 0,40 €, 1 €, 2 € ja 3 €. Pelaaja voi säätää pelikolikon arvoa vapaasti välillä 0,01€ – 5€, ja näin ollen peliin pääsee mukaan vähimmillään 0,20 € panoksella. Suuremman pelibudjetin omaaville on mahdollisuus pelata toki aina 100€ panokseen asti.

Pelin talolle jäävä siivu on 3.45 %, mikä tarkoittaa sitä, että teoreettinen voitonmaksuprosentti on tällöin varsin kohtuullinen 96.55 %. Tässäkin pelissä ne kaikkein suurimmat voitot aukeavat pelaajille erikoistoimintojen ja bonus-pelien kautta.

Lyhyesti

  • Pelinkehittäjä: Play’n Go
  • Minimipanos: 0,20 €
  • Maksimipanos: 100 €
  • Kelat: 5
  • Voittolinjat: 40
  • Jackpot: 250 000 kolikkoa
  • Teoreettinen palautusprosentti: 96.55 %

Grafiikat ja symbolit

Wild North on upeaa katseltavaa. Pelin taustana toimii luminen talvimaisema, joka voisi olla Alaskasta, Kanadasta, Suomesta tai vaikka Siperiasta. Dramaattinen violetin värinen taivas hehkuvine pilvineen, auringonlaskuineen ja revontulineen korostaa upeasti lumen peittämiä havupuita ja talvista lumimaisemaa. Symboleina nähdään kaikkea pohjolan luonnosta tuttua, kuten karhu, susi, huuhkaja ja jopa ilves. Myös revontulet loimuavat symbolin muodossa. Kysymyksessä onkin itse asiassa pelin scatter-symboli. Kolme scatteria käynnistää bonuspelin. Wild-symbolina toimii puolestaan ilves. Se toimii perinteisen wild-symbolin tapaan jokerina korvaten kaikki muut merkit scatteria lukuun ottamatta.

Arvokkain symboleista on (ehkä hieman yllättäenkin) peura, ja viisi peuraa voittolinjalla tuo pelaajalle mainion 1875 kolikon voiton. Seuraavaksi arvokkain symboli pelissä on karhu, joka tuo puolestaan 1500 kolikon voiton. Susi ja huuhkaja tuovat nekin 1125 ja 750 kolikon voitot viiden suoralla. Loput symbolit ovat korttipakastakin tuttuja kirjaimia ja numeroita, joilla voittaa pienempiä voittoja.

Pelin taustamusiikkia voisi kutsua hyvin tunnelmalliseksi. Rauhallinen klassinen jousimusiikki on kuin suoraan jostakin klassikkoelokuvasta, ja pelaaja voi mielessään kuvitella lumiset puut, vuorenhuiput, jäätyneet joet ja järvet… Kunnes jostakin kuuluu pieni risahdus: susi, vai kenties karhu? Samalla tavalla rauhallinen taustamusiikkikin katkeaa, kun pelaajalle osuu kohdalle joko voitto tai esimerkiksi kolme scatter-symbolia. Wild Northin bonuspelissä (siitä lisää kohta) on hieman erilainen musiikki, ja se luokin sopivasti hieman erilaisen tunnelman bonuspelin ajaksi.wild-north-slot1

Erikoistoiminnot

Wild Northissa on viisi kiekkoa ja symboleja hieman poikkeuksellisesti neljässä rivissä. Kiinteitä voittolinjoja pelissä on peräti 40 kappaletta. Kuten jo yllä mainittiin, löytyy Wild Northista tietysti tavanomaiset wild- ja scatter-toiminnot.

Tämän lisäksi Wild Northissa on kuitenkin paljon muutakin. Ensinnäkin The Great Willderness -symboli, joka tuo pelaajalle 3 ilmaiskierrosta, ja Wild Lynx, joka tuo vastaavasti myös 3 ilmaiskierrosta. Nämä mega-symbolit täyttävät suuremman osan peliruudukosta, ja esimerkiksi Wild Lynx muuttaa koko kiekon wild-tilaan. Varsinainen pelin erikoisherkku on kuitenkin sen bonuspeli: Northern Lights Bonus Game. Running Reindeer ja Savage Bar ovat bonuspelin aikaisia symboleja. Myös Wofl Pack ja Eyes of the Owl tuovat bonuspelissä ilmaiskierroksia. Kokonaan oma lukunsa on Wild North Explorer -voittoruudukko, josta pelaaja pääsee bonuspelinsä aikanaan valitsemaan yhden 20:sta ruudusta, ja jos onnetar on suopea, hän voi saada jopa 125 000 kolikon suuruisen voiton!

Wild North Jackpot

Pelistä on mahdollista saada 250 000 kolikon suuruinen supervoitto, jota voidaankin siis kutsua jackpotiksi.

Yhteenveto

Wild North on mielenkiintoinen yhdistelmä arktista luontoa, rauhaa ja lumoavia maisemia, mutta samalla myös erittäin mukaansatempaavaa ja jännittävää pelaamista. Vaikka Wild North saattaa vaikuttaa melko perinteiseltä videokolikkopeliltä, yllättyy pelaaja varmasti runsaasta erikoistoimintojen tarjonnasta erityisesti bonuspelissä. Tätä peliä kannattaa ilman muuta käydä kokeilemassa nettikasinossa jo pelkästään sen upeiden grafiikoidenkin takia. Puhumattakaan kaikista jännittävistä erikoistoiminnoista ja mahtavaista voitoista, joista suurin on jopa 250 000 kolikon suuruinen.

Kirjoittaja & Tekninen Peliarvostelija | + artikkelit

Aino Virtanen, jolla on teknologinen tausta Turun yliopistosta, pystyy tarkastelemaan pelejä teknisestä näkökulmasta. FreeSpinsKasino.com-sivustolla hän arvostelee uusimpia pelejä keskittyen pelimekaniikkaan, grafiikkaan ja käytettävyyteen. Hänen analyyttinen kykynsä varmistaa, että jokainen arvostelu on tarkka ja oivaltava.