Amerikkalainen ruletti

Ruletti on suosittu peli kaikilla mantereilla. Se on klassikkopeli, joka on helppo oppia, jännitys ruletissa säilyy eikä se menetä hohtoaan. Ruletin syntyhistoriasta kuitenkin kiistellään edelleen – toiset uskovat sen syntyneen Kiinassa ja toiset taas Ranskassa, joku pitää rulettia Italiasta lähtöisin olevan pelin jatkeena, kun taas toisten mielestä sen syntykoti sijaitsee Antiikin Kreikassa.

Kiistanalainen historia ja synty

a-roulette1Todennäköisesti ruletin omaista peliä on siis pelattu kaikissa maissa. Nykyisin tunnettu ruletti esiteltiin Ranskassa vuonna 1720, jolloin rulettilauta esiteltiin tieteellisen kokeen yhteydessä, ja sen tarkoitus oli todentaa kuulan pyöriminen vastapäivään laudan pyöriessä myötäpäivään. Tieteellisen kokeen tulos oli siis nykyisen tyylinen rulettilauta! 1800-luvulla peli esiteltiin ensi kertaa Amerikassa, siihen tehtiin eurooppalaiseen rulettiin verrattuna heti muutamia muutoksia.

Amerikkalaisessa ruletissa numerot ovat hieman erilaisessa järjestyksessä suurimman eron ollessa tuplanolla. Alussa toisen nollan tilalla toimi usein kotka-symboli, ja tuplanollan avulla kasinot ajattelivat pitävänsä tuottonsa parempina.

Ruletti pysyi hyvin suosittuna pelinä lähes 1900-luvun puoliväliin asti, sen jälkeen sen suosio alkoi notkahdella. Nyt ruletti on taas nostanut kannatustaan mobiilipelaamisen ansiosta. Vanha klassikkopeli istuu loistavasti mobiilisovellukseen ja tarjoaa nykyisin kaivatun yksinkertaisen ja nopeatempoisen pelisession.

Amerikkalaisen ruletin säännöt

Amerikkalaisen ruletin säännöt ovat varsin samankaltaiset muihin rulettivariaatioihin verrattuna. Erona on tuo kuuluisa tuplanolla, joka nostaa talon edun korkeammaksi. Tämä jakaa pelaajat amerikkalaisen mallin suosijoihin ja taas niihin, jotka eivät halua siihen kajotakaan.

Ruletti on helppo oppia ja sen voisi sanoa sopivan kaikille:

  1. Ensin asetetaan panokset – joko pelataan numeroilla tai väreillä panostaen – pelipöydälle, jonka merkit vastaavat rulettikiekossa olevia numeroita.
  2. Sen jälkeen kuula sinkautetaan rullaan pyörimään.
  3. Kuulan pysähdyttyä johonkin numeroista, tarkistetaan tulokset ja jaetaan voitot.

Hyvin yksinkertaista, eikö?

Ainoa opettelemisen arvoinen seikka on oikeastaan panosten menestyksekäs asettelu ja optimaaliset voittosuhteet. Pelaajan on mahdollista panostaa yhdellä pelimerkillä useammalle vierekkäiselle numerolle, mikä tosin tipauttaa aina hieman voittokerrointa suhteessa panostamiseen pelimerkki numeroa kohden. Panostamisen suhteen voi pelaaja valita kahdesta mahdollisuudesta; ulkokenttäpanoksista tai sisäkentänpanoksista.

Ulkokenttäpanoksissa riski on usein pienempi mutta voittomahdollisuudet myös vähäisemmät, kun taas numeroille panostaminen on riskialttiimpaa puuhaa mutta onnistuessaan pelaaja kuittaa parhaat voitot. Panosten tuomiin voittojen jako-osuuksiin on hyvä tutustua tarkemmin kasinokohtaisesti.

Erot muihin rulettipeleihin

Amerikkalainen ruletti eroaa siis muista yhden nollan lisäämisellä, mikä ei vaikuta suurelta muutokselta mutta todellisuudessa se muuttaa pelin luonnetta suurestikin.

  • Säännöt eri rulettien välillä eivät eroa toisistaan, panokset asetetaan samoin kaikissa ja voitonjakokin toimii samoin.
  • Eurooppalaisessa ruletissa on numerot 0-36, kun taas amerikkalaisessa numeroita on 38 kahden nollan vuoksi.
  • Tärkein ero on talon edussa, joka nousee amerikkalaisessa systeemissä 5,2 % ja eurooppalaisessa vastaavassa 2,6 %

Kuinka aloittaa ruletin pelaaminen?

Ruletin pelaamisen oppii helposti, sillä:

  • Sen lyhyet ja yksinkertaiset säännöt kannattaa lukea läpi, ja erityisen tarkasti kannattaa tutkia panostuksen eri mahdollisuudet ja millaisille osingoille kullakin tyylillä pääsee.
  • Nykyisin ruletti on yksi nettikasinoiden suosituimmista peleistä, joten kannattaa valita itselleen mahdollisimman monipuolisesti erilaisia rulettivariaatioita tarjoava kasino.
  • On hyvä tarkistaa, tukeeko kasino mobiilisovellusta, jos on tarkoitus pelata myös mukana kulkevalla laitteella.
  • Moni kasino tarjoaa ilmaispelejä, joiden parissa ensikertalaisen on helppoa ja riskitöntä harjoitella. Intensiivisen harjoittelun jälkeen pelaaja varmasti uskaltautuu jo panostamaan oikeaa rahaa ja kokeilemaan erilaisia panosmuotoja.

Rulla pyörimään ja onnea etsimään!

Aiheeseen liittyvät artikkelit